Tartuntatautilain väliaikainen pykälä 48 a §

20.10.2022

Tartuntatautilain väliaikainen pykälä 48 a §

" Tartuntatautilain väliaikaisen 48 a §:n 1 momentin mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa kaikissa tehtävissä, joihin liittyy lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille, saa käyttää vain erityisestä syystä henkilöä, joka ei ole osoittanut, että hänellä on rokotuksen tai enintään kuusi kuukautta aikaisemmin sairastetun laboratoriovarmistetun taudin antama suoja covid-19-tautia vastaan".

Vielä hetki sitten näytti, että pykälä olisi poistumassa vuodenvaihteessa. Nyt sitten kävi niin, että Krista Kiuru (sd.) palasi äitiysvapaalta. 19.10.2022 mtv3:n Asian Ytimessä -ohjelmassa hän lausui, että THL:n mielestä väliaikainen pykälä tulisi saattaa pysyväksi! Muistutan tässä yhteydessä, että tähän mennessä yli 1300 hoitajaa on hakenut ammattioikeuksiensa perumista, ja mikäli tuo pykälä muutetaan pysyväksi, saattaa määrä käytännössä räjähtää käsiin. Ei uskoisi, että samaan aikaan puhutaan hoitajapulasta. Kuitenkin tuo pykälä tarkoittaa että sosiaali- ja terveysalan henkilöstö joutuisi ottaa piikit jopa työpaikan menettämisen uhalla. Pakko siis ei ole ottaa, mutta, saatat menettää työpaikkasi. Kiristystä. Samaan hengenvetoon hän toteaa, että piikkejä tulisi jakaa aikaisemmin ja nopeammin. Suomessa jopa toisen hengen riistäneellä vangilla on oikeus työhön, siitä saatavaan korvaukseen ja ilmainen ruokakin tulee pöytään useita kertoja päivässä.

Aikaisemmin mm. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek on todennut että "työikäisen väestön neljäs rokotuskierros ei ole nyt tarpeen". Lisäksi THL:n terveysturvaajat -osaston johtaja Otto Helve on kertonut seuraavaa: "Nykyinen rokote ei anna kovin hyvää suojaa tartuntoja vastaan. Suoja on varsin lyhytikäinen, kuukauden tai pari". Tätä taustaa vasten THL ei pidä työikäisten neljättä rokotuskierrosta toistaiseksi perusteltuina. Kiuru siis jatkaa samaa rataa kuin ennen äitiysvapaata; Kävelee käytännössä asiantuntijoiden mielipiteiden yli.

Tässä vaiheessa lienee ajankohtaista muistuttaa, että hallitus on koko tämän plandemian ajan muistuttanut rokotekriittisiä siitä, että asiantuntijoihin ja lääketieteeseen tulisi uskoa. Peruspalveluministerikään ei usko; Omat uskomukset on vahvempia. Onko asia siis niin, että omiin uskomuksiin on vahvempi luotto kuin asiantuntijoihin?

Aikaisemmin mm. Tanska on keskeyttänyt maan laajamittaisen koronarokotuskampanjan. "TanskanTV2:n uutisena levisi 22.6.2022 tieto, että Tanskanterveyshallituksen johtaja SörenBroström ilmoitti viime vuonna käynnistetyn lasten koronarokotuskampanjan olleen virhearvio".

Eilen tuli uutinen: "Euroopan lääkevirasto hyväksyi koronarokotteiden antamisen puolivuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille".

Kuka pysyy mukana, vai onko tarkoitus, että ei kukaan? Toisaalta ei nähdä järkeä piikittää, samaan aikaan alettaisiin piikittämään jopa vauvoja! Tämä on niin sekavaa touhua, että mielestäni on paras vaihtoehto nostaa kädet pystyyn ja jatkaa matkaa.

Tai no, tulipa mieleen; EU:n Suuri Johtaja, Ursula von der Leyen, demokraattisilla vaaleilla (ei ole ollut) EU:n johtoon valittu, Maailman talousfoorumin (WEF) hallituksen jäsen, taisi ostaa tekstiviestein (huomaa, tekstiviestein kuten Marin sopi Uniper -kaupan ja miljardien menoerän tekstiviesteillä) 10 annosta tuota "autuasta rohtoa" jokaiselle EU:n kansalaiselle (onko tämä maa EU vai Suomi?) kokonaisedulliseen hintaan 71000 miljoonaa (71mrd €) euroa! Halpaa rohdosvalmistetta. Onko nyt siis paine, että nuo litkut täaas)ytyy saada ruiskutettua ihmisiin, ettei jää paskanmaku? Onko Kiuru ohjeistettu että "annoksia ei saa jäädä injektoimatta, sanoo terveysviranoimaiset mitä tahansa"? Yksi asia (taas) mikä mietityttää; Onko nuo kaikki ostetut alkuperäiseen "Wuhan -varianttiin" tarkoitettuja ja siten nykyään turhia? Lisäksi EU-toimittaja Alexander Fanta pyysi von der Leyenin ja Bourlan välisiä tekstiviestejä nähtäväksi, mutta EU-komissio kieltäytyi pyynnöstä sanoen, ettei viestejä ole arkistoitu. Miksi ei? Salailtavaa?